PlayMais touhu tempaa koko perheen mukaansa


by Justiina S., 19.7.2022
On ollut jännittävää saada kivijalkamyymälä vihdon auki pitkän työn jälkeen. Viime viikolla kävi mukavasti asiakkaita ja olen saanut jo uusia ideoita tuotevalikoimaan. Joten nyt kaikilla ostohousut jalkaan, jotta saadaan uuttakin tavaraa hyllyyn :).

Innostuin Playmais tuotteista nähdessäni niitä joskus netissä. Täten halusin niitä valikoimaan ja olenkin niitä jo mainostanut kaikille liikkeessä asioineille asiakkaille. En kuitenkaan ollut kokeillut tuotetta vielä itse.

Avajaispäivänä sovin omien lasteni kanssa, että saavat tulla asioimaan ja kaikki saavat ostaa yhden lelun omilla rahoillaan. No perheen pikkujätkät heti päätyivät traktorilinjalle ja sehän on ihan hieno juttu. Maalla, kun asutaan on traktorit kova juttu. Tyttärelle taasen oli vaikea valita. Lopulta hän päätti, että haluaa jättää ostoksen toiseen päivään. Perjantaina hän sitten tuli mukaan kauppa-apulaiseksi ja edelleen mietti kovasti mitä haluaisi ostaa. Lopulta juuri lähdön hetkellä hän päätti ostaa ämpärillisen PlayMaisia. Täytyy sanoa, että päätös oli hyvä. Tuotteen parissa viihtyi kaikki lapset ja minäkin. Toki kärhämääkin tuli, kuten usein pienten kanssa. Tässä tosiaan alun harjoittelun jälkeen voi mielikuvituksen päästää lentoon ja rakentaa mitä vaan.




Iloista viikkoa kaikille ja tutustukaa ihmeessä verkkokauppaa, kun se on nyt auennut!