Miksi lelukauppa?


by Justiina S., 6.8.2022
Tämä kysymys on minulle esitetty nyt jo useasti. Kyllähän se ihmetyttää monia, että keskellä pientä kylää ilmestyi jo hiukan häviävä ilmiö. Monet ovat myös todenneet lelukauppoja olevan todella harvassa. Ainakin tämmöisiä pienempiä, jotka ei voi kilpailla 'suomen suurin leluvalikoimaa' mainostavien lelukauppojen kanssa ainakaan valikoiman määrän suhteen. 

Olen jo useamman vuoden pohtinut yrittäjyyttä. Ensimmäisen yrittäjyyskurssinkin kävin heti Joroisiin muutettuani. Jonkinlainen kauppa tai kahvila on kovasti ollut harkinnassa, mutta on ollut vaikea päättää mistä aloittaisin. Kahvila toiminta vaatisi lisää käsiä. Yksin ei riitä kenelläkään rahkeet tuottaa kahvilaan tuotteita ja pitää kahvilaa auki saavutettavin aukioloin. Lopulta sain töitä ihanilta paikallisilta yrittäjiltä ja asia jäi muhimaan. Lapsiakin tässä välillä on saatu kolme. Tässä välillä myös äitini sairasti välillä enemmän ja välillä vähemmän, joten kaiken yksityisen touhun keskellä en asiaa edes pohtinut. 

Joulukuussa äitini menehtyi sairastettuaan jo kolme vuotta. Häneltä jäi paljon päiväkirjamaisia kirjoituksia, jotka auttoivat häntä raskaampina aikoina. Kirjeissä oli surullisesti myös katumusta tekemättä jättämisistä. Tämä voimaannutti minut tekemään päätöksen itseni työllistämisen suhteen ja päätin seurata unelmia ja kokeilla siipiäni. Mitään ei saa, jos ei kokeile taitojaan ja onneaan. Olin jo syksyllä käynyt katsomassa myynnissä olevaa lelukauppaa, mutta myyjän ja ostajan ajatukset eivät kohdanneet, joten päätin, että osaanhan minä nyt sitä tavaraa etsiä itsekin.

Joten lisää koulutuksia tuli käytyä työvoimatoimiston kautta. Ja erityisen hyvä koulutus liiketoimintasuunnitelman luonnista oli Tulosmajakan antama. Kävin koulutuksen englanniksi, koska ryhmän ajankohta sopi minulle paremmin. Tottakai olen realisti. Paljon pitää myydä, jotta palkkaa pääsen itselleni maksamaan. Toivottavasti tämä kuitenkin tulee toteutumaan ja lelukauppa tulee olemaan olemassa pitkään! Tällä hetkellä kovasti on mielessä erilaiset mainoskampanjat, jotta verkkokauppa tulisi ihmisten tietoisuuteen. Pitäkäähän silmät ja korvat auki. Kyllä alkaa syksyn mittään Jorolandia esiintymään erilaisia kanavia pitkin :D. Ainakin näin toivotaan :).